Kuvakisan voittaja Elina innolla kohti Django Damesia

 

Haastattelimme blogiimme yhtä tapahtuman osallistujista, kuvakisan toista voittajaa, Elina Saunamäkeä. Hän odottaa innolla sekä koodaukseen että koodaamisesta kiinnostuneihin ihmisiin tutustumista. Elina kertoo myös, miksi hän haki mukaan tapahtumaan.

1. Voitko ensiksi kertoa vähän itsestäsi?

Olen Elina, 24-vuotias turkulaistunut Pohjanmaan kasvatti, joka työskentelee myynnin ja viestinnän parissa. Olen työnteon ohessa myös kosmetiikan kemian, markkinoinnin ja johtamisen opiskelija, joka valmistuu keväällä kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi eli estenomiksi.

2. Mikä sai sinut hakemaan Django Dames -tapahtumaan?

Useiden ystävieni työ liittyy jollain tavalla koodaukseen, ja välillä miespuolisten ystävieni juttuja kuunnellessa koodaus on kuulostanut avaruustieteeseen verrattavalta asialta. Monilta eri tahoilta on kuitenkin kuulunut viestiä, että tulevaisuuden työelämässä melkein millä tahansa alalla koodauksesta jotain ymmärtäminen olisi plussaa. Olen silti ollut niin nössö, että poikien koodausjuttuihin mukaan tunkeminen ei ole tuntunut helpolta, joten muiden tyttöjen kanssa koodauksen opettelu kuulosti enemmän kuin omalta jutulta! SIksi olen erittäin iloinen että pääsin lopulta mukaan Django Damesiin!

3. Mikä on kokemuksesi koodaamisesta?

Olematon! Joskus muinoin 2000-luvun alussa olen tehnyt kotisivut HTML:llä FrontPagea hyväksikäyttäen, joten todellisuudessa tietoa tai ymmärrystä koodauksesta ei ole kyllä yhtään… Toivottavasti tapahtuman jälkeen kokemusta on edes hieman enemmän!

4. Mitä odotat eniten tapahtumalta?

Kokonaisuutta! Mahtavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, joilla on samanlaisia haluja päästä oppimaan jotain uutta. Samalla odotan erittäin mielenkiinnolla millä tavoin meidät ummikot aiotaan koodauksen saloihin tutustuttaa 😀

5. Mitä mieltä ystäväsi ovat olleet osallistumisestasi tapahtumaan?

He ovat olleet ihanan kannustavia! Ystäväni auttoivat minua ottamaan Django Damesin kuvakisaan kuvan, jolla lopulta lunastin paikkani koodikoulussa, ja olen heidän avustaan superkiitollinen. On myös ollut ihana huomata, että koodaus selkeästi kiinnostaa monia ja usea onkin kysynyt miten hekin voisivat päästä samanlaiseen tapahtumaan mukaan.

6. Mitä terveisiä haluat lähettää muille osallistujille?

Itse odotan tapahtumaa todella innoissani, joten toivottavasti päivän aikana ehtii tutustua sekä muihin koodaajiin että itse koodaukseen, ja pääsemme viettämään mielenkiintoisen päivän hyvässä porukassa!

Paljon kiitoksia haastattelusta Elina!

Elina Saunamäki

Julkaistu helmikuu 04, 2015 kategoriassa: Blogi kirjoittaja Django Dames